Siirry sisältöön

Jyväskylä, Jämsä ja Laukaa yhdistivät voimansa Uusien lukutaitojen jalkauttamistyössä. Yhteistyön tekemisestä ja sen tuloksista keskustelevat koordinaattori Paula Hautala ja Heli Leminen podcastissa, jonka voit kuunnella kokonaisuudessaan täältä.

Leminen on toiminut digiyhteyshenkilönä, ja kiertänyt laajasti varhaiskasvatuksen ryhmissä. Hän on avustanut tarpeen mukaan: joskus tarvitaan neuvoa laitteiden käyttöönotossa, joskus taas halutaan pedagogisia vinkkejä toimintaan.   

Kuntayhteistyön toinen pilari oli henkilökunnan koulutus kolmen kunnan alueella. Varhaiskasvatukseen laadittiin Uudet lukutaidot -ohjelmassa julkaistujen hyvän pedagogisen toiminnan kuvausten perusteella materiaalit, joiden esimerkit ovat jaettu ikäryhmittäin ja tasoittain. Näistä yksiköt voivat poimia itselleen parhaiten soveltuvat tavoitteet. Esimerkiksi, että tänä vuonna perehdytään arjen toimien kuvaamiseen medialaitteilla, osana arjen pedagogiikkaa. Lapset myös nauttivat siitä, että saavat kuvata päiväkodin arkea ja katsoa itse otettuja kuvia ja videoita.   

Kuvaamista voi myös käyttää tunnekasvatuksessa. Lapset saivat kuvata tunteisiin liittyvän sadun, ja ottaa kuvia eri tunteista. Hauskaa on ollut sovellusten parissa, joilla voi saada pehmot ja muut esineet puhumaan. Ystävänpäivänä lapsiryhmät ottivat teams-puheluita toiseen ryhmään, jossa vierailu olisi ehkä muuten ujostuttanut etukäteen.

Medialukutaidon edistäminen varhaiskasvatuksessa ei siis tarkoita ruutuajan lisäämistä, vaan mielekästä itseilmaisuun tähtäävää pedagogiikkaa.

Jyväskylässä, Jämsässä ja Laukaassa on haluttu saada myös perheet mukaan Uusiin lukutaitoihin. Hankkeessa laadittiin QR-koodeilla toimivat materiaalit tehtävärataan, jonka voi ripustaa päiväkodin ulkopuolelle lähimaastoon. Näin perheet voivat käydä yhdessä harjoittelemassa digitaitoja iltaisin ohi kulkiessaan. 

Podcastin tiedot:
Nimi: Hyvän pedagogisen toiminnan kuvausten käyttöönotto Jyväskylän, Jämsän ja Laukaan alueellisena yhteistyöhankkeena 
Käsikirjoitus ja keskustelijat: Paula Hautala ja Heli Leminen 
Tallenteen editointi: Jaakko Haavisto 
Musiikki: Strings by Another Day https://freemusicarchive.org/music/another-day/another-day/strings/ 

Tekstin laati podcastin pohjalta: Leena Pylkkö, KAVI

Kuva: Nea Ilmevalta