Siirry sisältöön

Tietokoneet vaikuttavat jokaisen arkeen. Myös pieni lapsi elää ohjelmoidussa maailmassa, sisältäväthän esimerkiksi monet lelut pienen tietokoneen. Ohjelmointiosaamisen edistäminen varhaiskasvatuksessa tarkoittaa toisaalta ymmärrystä juuri tästä arjen digitaalisesta, ohjelmoidusta maailmasta. Kun ymmärtää, että teknologia on ihmisen tekemää, kasvaa myös tunne omasta pystyvyydestä: mitä ongelmia juuri minä haluaisin ratkaista teknologian avulla? Ohjelmoinnillinen ajattelu kehittää myös päättelyä ja ongelmanratkaisutaitoja, joita tarvitaan kaikessa oppimisessa.  

Ohjelmointiosaaminen kehittyy varhaiskasvatussuunnitelman ja esiopetuksen opetussuunnitelman perusteita seuraten 

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa ohjelmointiosaaminen liittyy eniten matemaattisen ajattelun harjoitteluun sekä teknologiakasvatukseen. Matemaattinen ajattelu kehittyy mm. järjestämällä ja luokittelemalla asioita ja esineitä. Myös arkipäiväisen ongelman huomaaminen, päättely ja ratkaisujen hakeminen ongelmaan kehittävät matemaattista ajattelua. Teknologiakasvatuksen tavoitteena taas on kannustaa lapsia tutustumaan tutkivaan ja kokeilevaan työtapaan.  Lasten kanssa havainnoidaan arjessa esiintyviä teknisiä ratkaisuja ja tutustutaan digitaalisiin laitteisiin ja sovelluksiin sekä niiden toimintaan.  

Matemaattisten taitojen opettelu ja arjen teknologiaan tutustuminen jatkuu esiopetuksessa. Lapset tutustuvat teknologiaan keksimällä, askartelemalla ja rakentamalla itse erilaisia rakenteita ja ratkaisuja eri materiaaleja hyödyntäen. Esiopetuksessa myös tuodaan esille, että teknologia on ihmisen luovan toiminnan aikaansaamaa.  

Seuraava kooste Uudet lukutaidot -ohjelman koulutuksista ja työpajoista antaa vinkkejä ohjelmointiosaamisen edistämiseen varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa. Vinkit tukevat suoraan varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen perusteiden yllä mainittuja päämääriä, sekä ohjelmassa julkaistujen hyvän pedagogisen toiminnan kuvausten viemistä käytäntöön.  

Luo tunne digipystyvyydestä 

Linda Liukkaan Sähkö, jota rakastaa -työpajassa (katsottavissa 31.12.2022 saakka) pääset tutustumaan inspiroiviin harjoituksiin, joiden avulla lasten kanssa voi suhtautua teknologiaan voimaannuttavasti. Harjoitteiden päämääränä on tarjota lapselle käsitys, että juuri hänen kiinnostuksen kohteensa ovat arvokkaita, ja että hänkin voi osallistua teknologisten ratkaisujen keksimiseen. Työpajan harjoitukset löytyvät Loveletter-sivustolta osoitteesta bit.ly/sahkorakastaa.  

Apulaisprofessori Pekka Mertala kertoo uusista lukutaidoista kokopäiväpedagogisesta näkökulmasta. Ohjelmointiosaamiseen liittyvien taitojen harjoittelemisen ei ole tarkoitus olla ylimääräinen tehtävä varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa. Puheenvuorossaan Mitä kaikkea uudet lukutaidot voivat olla? Mertala kehottaa katsomaan arjen teknologian käyttötilanteita uudella tavalla, ja antamaan lapsille toimijuusroolin niissä. Ota muutama lapsi mukaan, kun pitää tulostaa tiedote päiväkodin seinälle, tai kirjoittaa sähköpostiviesti huoltajille! 

Ohjelmoinnillista ajattelua ilman laitteita ja laitteiden kanssa 

Myös varhaiskasvatuksen yliopistolehtori Jenni L. Vartiainen korostaa ohjelmointiosaamisen arkisuutta alustuksessa Algoritminen ajattelu varhaiskasvatuksessa. Ohjelmointiin tarvittavia ajattelutaitoja voidaan kehittää ilman laitteita. Arjen toimintoja voi esimerkiksi jaksottaa kuvakorttien avulla, ja lapset voivat leikkiä ihmisrobotteja ja antaa toisilleen komentoja.  

Samantapaisia luokitteluun, vertailuun ja toistuvuuden havainnointiin liittyviä harjoitteita on käytetty Raision varhaiskasvatuksessa. Blue-botit ja ohjelmointiosaaminen varhaiskasvatuksen digipolulla -esitelmässä varhaiskasvatuksen opettaja Emmi Klemettinen ja varhaiskasvatuksen digitutor Jenna Latvala kertovat myös vinkkejä siitä, miten lattiarobotteja voi käyttää vaikkapa osana päiväkodin kevät-aiheen käsittelyä. Paljon lisää materiaalia löytyy Raision Uudet lukutaidot -hankkeen sivuilta.  

Myös satukirjojen aiheita voi käsitellä lasten kanssa yhdistämällä sadun elementtejä lattiarobotin ohjelmointiin. Hankesuunnittelija Leena Pylkön lyhyestä ohjelmointisatutunti-videosta saat mukaasi esimerkkejä sopivista kirjoista.   

Roboteista ja ohjelmoinnista osana laaja-alaista osaamista kuullaan inspiroivia esimerkkejä Pirkkalasta, jossa digitaitoja, liikuntaa ja lukuiloa on edistetty kekseliäissä tapahtumissa. Laaja-alaista oppimista hankeyhteistyöllä Pirkkalan varhaiskasvatuksessa -esitelmässä digitutor Sanna Kannisto kertoo 3–4-vuotiaiden Kultakutri ja kolme karhua -seikkailusta sekä 0–2-vuotiaiden Piippolan vaari -seikkailusta.   

Savonlinnassa ohjelmointia on harjoiteltu liikkeitä koodaamalla: minkälainen tanssi saadaan muotojen sarjasta, jos sovitaan, että neliö tarkoittaa hyppyä, ympyrä tarkoittaa pyörähdystä, jne.? Savonlinnan Uudet lukutaidot -verkkosivulta löytyy lisää hauskoja tehtäviä. Digiohjaaja Kati Roivion esitelmä sisältää paljon muitakin vinkkejä sekä ohjelmointiosaamisen että medialukutaidon edistämiseen.  

Lempäälässä henkilökunnan osaamisen tueksi on kehitetty kiertävät digisalkut, joista kertoo digimentori Kati Laitinen Uusien lukutaitojen jalkautuminen Lempäälän varhaiskasvatuksessa -esitelmässään. Näin myös perhepäivähoitajat on saatu digiuteliaisuuden ja osaamisen tuen piiriin. Lempäälässä käytössä on mm. lattiapeli, jossa lapset koodaavat toisiaan liikkumaan. Digimentorin tuki on tuonut henkilökunnalle oivalluksia: ”tää onkin helppoa” on saattanut kuulla ohjelmointiosaamistaan epäilleen aikuisen suusta.   

Oppaat ja videokoulutukset työn tukena  

Polkuja ohjelmointiosaamiseen -opas varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen perehdyttää hyvän pedagogisen toiminnan kuvauksiin, ja tarjoaa paljon esimerkkejä ikäryhmälle soveltuvasta toiminnasta.  

Polkuja ohjelmointiosaamiseen varhaiskasvatuksessa –videokoulutus ja Polkuja ohjelmointiosaamiseen esiopetuksessa -videokoulutukset tarjoavat asiantuntijan esittelyn, kollegan vinkkejä sekä aktivoivia kysymyksiä. Nämä kokonaisuudet kannattaa ottaa osaksi vaikkapa syksyn suunnittelupäivää.  

Lisätietoja ohjelmointiosaamisen hyvän pedagogisen toiminnan kuvauksista:  
Projektiasiantuntija Sasu Leinonen, sasu.leinonen@kavi.fi 

Tekstin laati: Leena Pylkkö, KAVI