Siirry sisältöön

Tutustu sanoihin J-O

jakaa

Jakaminen tarkoittaa tekstien, kuvien tai videoiden lähettämistä toisille. Ole tarkkana, kun jaat jotain toisille. On hyvin tapojen mukaista pyytää kuvattavilta henkilöiltä lupa. Ethän jaa mitään sellaista, josta voisi tulla jollekin paha mieli. engl. share

julkaista

Netissä muille voi näyttää jonkin kuvan, videon, viestin tai muun sisällön laittamalla sen esiin eli julkaisemalla tai postaamalla. Netissä kuka tahansa voi julkaista sisältöä. Kannattaa kuitenkin miettiä tarkasti, mitä netissä julkaisee. Julkaisija saa päättää itse, kuka julkaisun näkee. engl. post tai publish

kaatua

Kun laite ei välillä toimi, sanomme sitä kaatuilemiseksi. Laitteen kaatuminen voi johtua esimerkiksi siitä, että nettiyhteys on heikko. Kun ihminen kaatuu, hän siirtyy nopeasti väärään asentoon maahan tai lattialle. 

kopioida

Kopioimalla voi siirtää tekstin, kuvan, äänen tai muun asian paikasta toiseen. Kopioiminen tarkoittaa myös matkimista eli sitä, että tekee samaa kuin joku toinen, matkii. Kopioimiseksi kutsutaan sitäkin, kun paperista tehdään samanlainen kappale kopiokoneella. engl. copy

kosketusnäyttö- kynä

Kosketusnäyttökynällä eli styluksella annetaan käskyjä puhelimissa, tableteissa ja tietokoneissa oleville kosketusnäytöille. Kynä korvaa hiiren tai sormen käytön näissä laitteissa. Sillä voi esimerkiksi helposti piirtää ja kirjoittaa näytölle. Kynä on kätevä tarkkuutta vaativassa työskentelyssä. engl. stylus

kotinäkymä

Kotinäkymä eli työpöytä on se, mitä tietokoneella, tabletilla tai puhelimella näkyy, kun avaat sen. Tästä näkymästä pääset valitsemaan, mitä laitteella haluat tehdä. Voit avata esimerkiksi nettiselaimen, pelin tai jonkin muun sovelluksen.

kursori

Kursori on laitteen näytöllä näkyvä merkki, joka osoittaa vilkkumalla, mihin kohtaan olet kirjoittamassa tekstiä. Merkin paikkaa voi siirtää hiirellä tai näppäimistön nuolilla. Kosketusnäytöllä ja kosketuslevyllä kursoria siirretään sormea liikuttamalla.

kuvakaappaus

Kuvakaappaus on näytöllä olevan sisällön tallentamista kuvaksi. Kuvakaappaus otetaan eri laitteilla eri tavoin. Milloin kuvakaappausta voi tarvita? Harjoitellaanko ottamaan kuvakaappaus? engl. screenshot

kuvake

Kuvake eli ikoni on laitteen näytössä oleva pieni kuva, jota napauttamalla avautuu jokin sovellus. Sovelluksissa ja ohjelmissa kuvakkeista napauttamalla tapahtuu eri asioita, esimerkiksi tallentaminen. Ikoni-sanalla tarkoitetaan myös ortodoksisen kirkkokunnan uskonnollista kuvaa. engl. icon

kuvankäsittely-ohjelma

Kuvankäsittelyohjelmalla voi parannella tai muokata kuvia. Kuvien käsittelemistä kannattaa harjoitella, se on kivaa! Kuvankäsittelyyn tarkoitettuja erilaisia sovelluksia löytyy sovelluskaupoista. Kuvien muokkaaminen on melko helppoa, joten ei kannata uskoa kaikkiin kuviin, joihin törmää.

kyberturvallisuus

Kyberturvallisuus tarkoittaa digitaalisiin laitteisiin liittyvää turvallisuutta. Digitaalisten laitteiden avulla käsitellään tietoja, joita ei haluta jakaa muille. Kyberhyökkäys tarkoittaa tietokoneisiin tehtyä hyökkäystä, jossa varastetaan tai tuhotaan tärkeitä tietoja. Jokainen voi vaikuttaa digitaalisten laitteiden turvallisuuteen. Kyberturvallisuutta on esimerkiksi se, että pidämme huolen salasanoista.

käynnistää

Kun puhelin, tabletti tai tietokone otetaan käyttöön, se käynnistetään, ja kun laitetta ei enää käytetä, se sammutetaan. Kun laite on sammutettu, se ei kuluta akun virtaa. Laitteita ei kannata pitää turhaan päällä.

käyttäjätili

Kaikkia palveluita ei voi käyttää ilman rekisteröitymistä. Kun rekisteröidyt johonkin palveluun, sinulle muodostuu käyttäjätili eli oikeus käyttää palvelua. Rekisteröitymiseen kannattaa pyytää lupa aikuiselta. engl. account

käyttäjätunnus

Käyttäjätunnus on nimi, jolla tunnistaudut kirjautuessasi tietokoneelle tai johonkin palveluun, esimerkiksi peliin. Käyttäjätunnus on yleensä oma sähköpostiosoite. Käyttäjätunnuksen lisäksi tarvitset usein salasanan, jotta pääset kirjautumaan haluamaasi palveluun. engl. username

ladata

Lataaminen tarkoittaa kahta asiaa. Laitteiden akkuja ladataan, jotta niihin saadaan siirrettyä käyttöä varten sähköenergiaa. Lataaminen tarkoittaa myös ohjelman tai jonkin sisällön siirtämistä paikasta toiseen. Esimerkiksi pelin voi ladata netissä olevasta sovelluskaupasta omaan laitteeseen. engl. charging, loading

langaton

Langaton yhteys on ilman johtoa toimiva yhteys eri laitteiden välillä. Langattomalla yhteydellä voidaan siirtää tietoa helposti ja nopeasti. Esimerkiksi Bluetooth-yhteyden avulla voi kuunnella kuulokkeilla puhelimen musiikkia. engl. wireless

lentotila

Laitteen voi itse kytkeä lentotilaan, jolloin se ei ole yhteydessä muihin laitteisiin tai nettiin. Lentotila -nimitys tulee siitä, että lentokoneissa pyydetään usein asettamaan laite lentotilaan. Lentotilaa voi käyttää myös, jos haluaa säästää laitteen akkua.

linkki

Linkin avulla siirrytään netissä paikasta toiseen, usein toiselle nettisivulle. Linkin huomaa usein siitä, että sen väri vaihtuu ruudulla, kun viet osoittimen tai sormen sen kohdalle. Linkki kertoo usein, mille sivulle olet siirtymässä. Linkkejä voi kopioida ja jakaa muille. Linkkejä voi sijoittaa myös esimerkiksi QR-koodin taakse, jolloin linkki aukeaa koodia skannaamalla.

live

Liveksi eli suoraksi lähetykseksi sanotaan tapahtumaa tai esitystä, jota voi seurata laitteen kautta juuri silloin, kun se tapahtuu oikeassa elämässä. Live-sanaa käytetään myös silloin, kun tavataan ihmisiä kasvotusten eli livenä. Live-tapaaminen on vastakohta etätapaamiselle. Monet katsovat esimerkiksi uutisia suorana lähetyksenä. Oletko katsonut live-lähetystä tai ollut mukana tekemässä live-lähetystä? engl. live

lähettää eteenpäin

Lähettää eteenpäin tarkoittaa saamasi viestin, kuvan tai muun sisällön jakamista eteenpäin jollekin toiselle henkilölle. Kannattaa aina miettiä, onko sisällön eteenpäin lähettäminen hyvä idea. Milloin kuvaa tai viestiä ei saa lähettää eteenpäin? Millainen kuva tai viesti on kiva lähettää eteenpäin kavereille? engl. forward

meemi

Meemi on kuva tai lyhyt liikkuva kuva, johon laitetaan usein myös tekstiä. Meemi liittyy usein johonkin ajankohtaiseen aiheeseen. Monet ihmiset lähettelevät meemejä toisilleen, koska ne ovat usein hassuja sekä oivaltavia.  Meemejä voi tehdä kuka tahansa. Millaisia meemejä olet nähnyt? engl. meme

muisti

Muistilla tarkoitetaan laitteessa olevaa tilaa, johon ohjelmat ja tiedot tallentuvat. Muistin määrä vaikuttaa siihen, kuinka paljon laitteelle voi tallentaa tietoa eli esimerkiksi pelejä tai videoita. Muistista käytetään lyhenteitä kilotavu (kt), megatavu (Mt), gigatavu (Gt) ja teratavu (Tt). Muisti tarkoittaa myös kykyä tallentaa ja palauttaa mieleen menneitä asioita. Otetaanko selvää, minkä verran esimerkiksi minuutin pituinen video vie muistia? Kuinka monta minuutin pituista videota mahtuu laitteelle, jonka muisti on 128 kt? engl. kilobyte, megabyte, gigabyte, terabyte.

napauttaa

Sormella napautetaan kosketusnäyttöä, jotta saadaan jokin haluttu asia tapahtumaan näytöllä. Puhekielessä sitä sanotaan myös täppäämiseksi. Näyttöä voi myös näpäyttää näytön käyttöön tarkoitetulla kynällä.

netti-käyttäytyminen

On tärkeää, että käyttäydymme kaikkia kohtaan ystävällisesti. Hyvä nettikäyttäytyminen tarkoittaa sitä, että kaikille ollaan kivoja. Ketään ei saa kiusata netissäkään. Jos huomaat netissä huonoa käytöstä, kerro siitä aina tutulle aikuiselle. Myös kivoista asioista kannattaa kertoa! Kuka on se aikuinen, kenen kanssa juttelet kokemuksistasi?

nettisivu

Nettisivu on tekstiä, ääntä, kuvia tai videoita sisältävä sivu netissä. Nettisivuja löytää hakemalla hakukoneen avulla tai menemällä suoraan johonkin osoitteeseen, josta avautuu nettisivu. Jokaisella nettisivulla on osoite. Selain tarvitsee osoitteen päästäkseen oikealle nettisivulle, kuten ihminen tarvitsee katuosoitteen löytääkseen reitin oikeaan paikkaan. Osoitteet koostuvat usein kirjaimista ja sanoista, esim. https://www.yle.fi. Osoite päättyy joskus maatunnukseen, esimerkiksi pisteen perään kirjoitettaviin kirjaimiin fi, joka tarkoittaa Suomea (Finland). Millä nettisivuilla tykkäät käydä?

näppäimistö

Kirjaimia, numeroita ja joitakin tietokoneen ohjaamisen toimintoja käytetään näppäimistöllä, jota painellaan sormilla. Puhelimella ja tabletilla näppäimistö tulee näkyviin ruudulla, kun kosketetaan kohtaa, johon voi kirjoittaa. Joillakin laitteilla on erillinen näppäimistö. Näppäimistön käyttöä kannattaa harjoitella.

näyttö

Näytöllä esitetään kuvia, liikkuvaa kuvaa ja tietoja. Näyttöjä on monenlaisia, esimerkiksi puhelimen näyttö tai iso taulu-TV. Tietokoneissa näytön avulla nähdään, mitä tietokoneella tehdään. Näytöllä tapahtuvia asioita voidaan ohjata esimerkiksi kaukosäätimen, peliohjaimen, näppäimistön tai hiiren avulla. Joissakin laitteissa, kuten puhelimissa, on kosketusnäyttö. Kosketusnäyttöä ohjataan sormella tai erillisellä kosketusnäyttökynällä. engl. screen

ohjelmointi

Ohjelmointi eli koodaaminen tarkoittaa tietokoneelle tai muulle laitteelle annettavia ohjeita. Ohjeet ovat ohjelmointikielillä kirjoitettua koodia. Ohjelmointia tehdään erityisillä ohjelmointikielillä, joita voi opetella. Ohjelmoijat eli koodarit kirjoittavat koodeja, joiden avulla eri sovellukset ja laitteet toimivat.
Robotti toimii, koska sille on annettu tarkat toimintaohjeet eli se on ohjelmoitu. Haluaisitko harjoitella ohjelmointia?